|
Katso! - projekti Katso! - projekti on monikulttuurinen yhteisötaideprojekti, jonka tavoitteena on tukea 13-17-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten nuorten integroitumisprosessia yhteisötaiteen avulla. Projektin toiminta-aika on huhtikuun 2009 alusta vuoden 2011 loppuun ja se toteutetaan yhteistyössä Monikulttuurikeskus Glorian ja Jyväskylän kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa. Projektiin on saatu tukea Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta. Nuoret viikottaisten pienryhmätapaamisten aikana tekevät yhteisötaidetta omaksi sekä muiden iloksi. Toiminta etenee tapaamisissa versonneiden ideoiden pohjalta. Viime vuoden huippusuosittu monikulttuurinen yhteisötaideleiritoiminta tulee jatkumaan koulujen loma-aikoina mikäli nuoret sitä toivovat. Yhdessä nuorten kanssa pyritään löytämään ja tuottamaan keinoja maahanmuuttajanuorten integroitumisprosessin tueksi. Nuoret esimerkiksi itse voivat toimia vertaisina oppaina uuden kotikaupungin kulttuuriin vapaa-ajalla. Tervetulleita toimintaan ovat mukaan kaikki n. 13–17-vuotiaat nuoret kulttuuritaustasta riippumatta. Nuorten vanhemmat ovat myös tervetulleita tutustumaan toimintaan. Tule paikalle ja vaikuta! Lisätietoja voi kysellä: Tiina Västilä Projektin vetäjä/vastuuohjaaja 050 4411 496
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
SYKSY 2011 Ryhmätoiminta 13-17 -vuotiaille Kulttuuriklubi Siperiassa (Matarankatu 6) torstaisin kello 17-19. Ohjelmassa mm. musiikkia, tanssia, vidokuvausta, valokuvausta, maalaamista, mukavaa yhdessäoloa!
TULOSSA Katso ja Syty! Seminaari maahanmuuttajanuorten parissa käytetyistä taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmistä Tiistai 29.11.2011 kello 13–16. Wanha Lääni – Vanha Ortopedia, auditorio (Vaasankatu 2) Kulttuuriyhdistys Väristys sekä Jyväskylän lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta kutsuvat sinut tutustumaan monikulttuurisen vapaa-ajantoiminnan ja opetustyön parissa tehtyihin projekteihin sekä niissä syntyneisiin menetelmäoppaisiin. Paikalle toivotaan monikulttuurista työtä tekeviä tahoja ja järjestöjä, opettajia, nuorisotyöntekijöitä sekä kaikkia monikulttuurisesta nuorisotyöstä kiinnostuneita. Yhteistyössä Pohjanmaan ELY-keskus. Ilmoittautuminen 22.11.2011 mennessä: Ilona Kivelä, kulttuurituottajaopiskelija
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Lisätietoja: Tiina Västilä, Katso! -projekti p. 050 441 1496 MENNYT TOIMINTA 2011 Syyslomaleiri 17.-20.10.2011 leirikeskus Marttisissa Virroilla.
KESÄTOIMINTA 2011 Katso! -projekti järjesti monikulttuurista leiritoimintaa kesä- ja heinäkuussa. Leirit olivat suunnattu 13-17 -vuotiaille nuorille.
Päiväleiri 6.-10.6. Jyväskylä, Kulttuuriklubi Siperia Leiri oli joka päivä kello 10-18 Siperiassa Tourulassa. Ohjelmassa oli mm. ruoanlaittoa, kädentaitoja, valokuvausta, tanssia ja elokuvia. Torstai-päivä vietettiin Monikulttuurikeskus Glorian järjestämässä Könkkölän kesäpäivässä. Perjantaina teimme retken Lehtisaareen.
Kesäleiri 4.-6.7. Korpilahti Leirin ohjelma sisälsi taiteen tekemistä, savusaunan ja kanoottiretken, yhdessäoloa, tarinankerrontaa ja vapaata ohjelmaa mukavasssa seurassa.
Kansainvälinen leiri 18.-27.7. Hankasalmi. Ryhmä nuoria saapui leirille Ranskasta. Ohjelmassa oli kädentaitoja, työpajoja, leirielämää, retkeilyä, kulttuurien sekamelskaa, hauskoja muistoja ja mukavaa yhdessäoloa. Kevät 2011 KULTTUURIKLUBI SIPERIA: Matarankatu 6, Jyväskylä
Ryhmätoimintaa: 13-17 -vuotiaille nuorille. Ryhmätoimintaa kevään aikana oli 18 kertaa, joissa mm. kädentaitoja, kokkailua, valokuvausta, liikeilmaisua ja sirkusta. Tapahtumia: Yläkaupungin Yössä Monikulttuurinen tapahtuma-alue Juomatehtaalla 21.5. (Vapaudenkatu 25) kello 17-23. Kevään päätösjuhlat Siperialla kello 17-21, Nuorten Taidetyöpajan 10-vuotisjuhla 25.5. Rasisminvastainen viikko: 21.3.-27.3. tapahtumia nuorille Kesätyöinfo: 16.2. Siperiassa. Talvilomaleiri: 28.2.-2.3. Piispalassa Kannonkoskella. Monikulttuurisen nuorisotyön kohtaamispäivä: Nuorten parissa toimiville 18.2. Jyväskylässä.
MENNYT TOIMINTA 2010 Pienryhmät Vuosi alkoi nuorten ryhmässä pohtien rasismi kokemuksiamme. Ajattelimme nuorten kanssa ottaa osaa Allianssin ja Pelastakaa lapset ry:n järjestämään rasismin vastaiseen videokilpailun. Tyttöjen ryhmä tarttui haasteeseen tekemällä animaation rasismin seurauksista. Poikien ryhmän valmistama käsikirjoitus ei ehtinyt filmille asti, mutta pojat saivat hyvää harjoitusta animaation teosta. Myös molemmissa ryhmissä kokkailtiin György Gátin kuvatessa ryhmäämme Luovan valokuvauksen keskuksen projektia "Seeing Europe through A Stranger´s Eyes´ varten. Keväällä aloitettiin musikaaliprojekti ja nuoret lähtivät miettimään kolmessa eri ryhmässä aiheita jotka heitä kiinnostavat ja lauluja joita he haluaisivat tanssia, soittaa ja laulaa. Käsikirjoituksen runko valmistui huhtikuun ja toukouun aikana ja kesäkuun leirillä syntyivät dialogit käsikirjoituksen sisälle kulttuurituottajaopiskelijan tuella. Teimme vierailun Saarijärvelle teatterikatselmukseen, jossa näimme päivän aikana nuorten valmistamia upeita esityksiä. Myös keväällä nuorten kanssa tehtiin valokuvausprojekti Meidän, jonka tuotoksia pääsi yleisö nauttimaan Monikulttuurikeskus Gloriassa kuukauden ajan. Meidän valokuvanäyttely 6.5.-24.6.2010 Katso!- projektin nuoret kuvasivat omaa ympäristöään ja elämäänsä viikon kertakäyttökameroilla. Valokuvausprojektissa nuoret saivat opastusta valokuvaustekniikkaan kulttuurituottajaopiskelijoilta. Valokuvaukseen perehdyttiin myös tutustumalla valokuvausnäyttelyyn Galleria Harmoniassa. Nuoret valitsivat ottamistaan kuvistaan mielestään parhaimman ja nämä kuvat päätyivät kulttuurituottajaopiskelijoiden ja Taidemuseon Kulttuurisauna projektin tuella valokuvanäyttelyyn Monikulttuurikeskus Glorian Galleria Gloriaan. Nuorten valokuvanäyttelyssä MEIDÄN oli esillä kymmenen nuoren valokuvia. Näyttelyn avajaisia vietettiin 5.5.2010. Leirit Leiri 28.2. - 2.3.2010 Nuorten toiveesta järjestimme päiväleirin talvilomalla. Leirillä oli 20 nuorta ja 9 ohjaajaa. Kahtena ensimmäisenä päivänä olimme Kulttuuriklubi Siperian uusissa tiloissa ja kolmantena päivänä Monikulttuurikeskus Gloriassa. Aloitimme leirin piirtämällä omat hahmomme, soittamalla djembe-rumpuja ja sukeltamalla prosessidraaman maailmaan. Prosessidraaman teemana oli tulevaisuuden hallitseminen ja nuoret improvisoivat elämän kulkua. Toisen päivän aiheena oli musiikki ja tanssi. Nuoret saivat valita osallistuvatko djembe-, laulu- vai bändityöpajaan. Lopuksi musisoimme kaikki yhdessä. Iltapäivällä tanssimme afrofusionia ja päivä päättyi kaikkien odottamiin bileisiin. Viimeisenä päivänä syvennyimme valokuvauksen hienouteen, kävimme valokuvanäyttelyssä ja huipensimme leirin lumijalkapalloon ja makkaranpaistoon Mäki-Matin perhepuistossa. Kaikki olivat vastuussa leirin ja ohjelman onnistumisesta, ja kaikki onnistuikin loistavasti. "Tällä leirillä oli tosi mukavaa. Me tanssiittiin. Mun mielestä oli tosi mahtavaa!" -Leiriläinen Leiri 18.6-22.6.2010
Kesäkuussa pidetty musikaalileiri Kulttuuriklubi Siperiassa sai reilu parikymmentä nuorta capoeiran, tanssin, musiikin ja draaman pariin. Leirin ohjelma muodostui nuorten keväällä kirjoittaman musikaali käsikirjoituksen pohjalta. Nuoret järjestivät myös leirillä bileet, joissa tunnelma oli entiseen tapaan mahtava. Pääsimme myös pariksi päiväksi luonnon keskelle Seurankunnan Lehtisaareen, jossa nuoret saivat valmistaa ruokansa trangialla ja nuotiolla, nukkua yön teltoissa, soudella, uida ja saunoa luonnon rauhassa. Leiri päättyi nuorten tanssi ja musiikki esitykseen Lehtisaaressa, joka toi yhteisöllistä tunnelmaa myös muille saaren vierailijoille. Leiri onnistui mahtavasti upeiden leiriläisten ja ohjaajien ansioista. Leirin mottona olisi voinut olla "Together as one". " Befriending, singing, dancing, playing (eaiting :p) = Awesome!" - Leiriläinen- Myrsky Festarit 6.-8.8.2010
Syksy alkoi hyvin vauhdikkaasti Myrsky-festareilla Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Olimme siellä 20 nuoren ryhmän kanssa ja kokemus oli upea. Nuoret kannustivat toinen toisiaan; jokaisella oli lupa olla tähti. Viikonloppu oli kulttuurista nuorisotyötä parhaimmillaan: nuorilla oli tilat toimia, välineet, asiantunteva ohjaus ja mikä parasta nuorten osallisuus ja yhteisöllisyys oli läsnä joka hetki. Katso! - projektin nuoretkin toivat oman kortensa kekoon festivaalien onnistumisessa. Nuoret esittivät ensimmäisenä iltana tanssi/musiikki esityksen, joka oli syntynyt nuorten ideoista. Esitys oli yhteisöllistä soittoa, laulua ja tanssia ylirajojen. Esityksen jälkeen esitys jännitys muuttui loistaviksi kasvoiksi, riemun kiljahduksiksi ja halauksiksi: Me onnistuimme! Seuraavana aamuna nuoret vetivät 600 silmäparin festivaali yleisölle aamujumpan. Nuoret ammattimaisesti saivat yleisön mukaansa venytyksistä hieman monimutkaisempiin tanssi koreografioihin: lahjakkaita nuoria! Myrsky festivaaleilla oli esillä myös toukokuussa Galleria Gloriassa esillä ollut Katso!- projektin nuorten "Meidän" valokuvanäyttely. Samassa tilassa näyttelyn kanssa oli Katso! - projektin yhteisötaidepaja: "Sydämellä, jalat maassa, haaveillen ja unelmoiden." Paluu arkeen tuntui monesta nuoresta haikealta; festivaalit olisivat voineet kestää pidempään. Leiri 16.-19.10.2010
Syksyinen leiri vietettiin jälleen Leppälahden leirikeskuksessa. Mukana leirillä oli 20 nuorta sekä 5 ohjaajaa. Pimeys ja pakkasaamut eivät haitanneet, kun nuoret leireilivät omannäköistään leiriä, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta he olivat monilta osin itse vastuussa. Aloituspäivänä launantaina 16.10 kävimme koko porukalla African Sunset- tapahtumassa, nuoret nimittäin esiintyivät siellä tanssien ja djembe-rumpuja rummuttaen. Esiintymisestä nuoret tekivät dokumentin nuorten nettilehti Painovirheen kanssa (dokumentin voi käydä katsomassa tuolta --> http://www3.jkl.fi/nuoriso/painovirhe/videot.shtml ) . Leppälahdella saunottiin ja grillattiin nuotiolla, musiikki raikasi ja leiribileissä tunnelma oli korkealla. Nuoret kantoivat hienosti vastuunsa suunnittelemastaan ohjelmasta, ruokailuista ja siivouksesta. Leiriilmapiiri oli mainio ja yhdessä tekeminen ja oleminen ryhmäyttivät nuoria. Hieno aloitus syyslomaviikolle! "Disko oli kaikesta paras! Paras leiri ikinä <3 ihana" -Leiriläinen- 2009
Pienryhmät Tyttöjen ja poikien pienryhmissä tehtiin monikulttuurista yhteisötaidetta. Toiminta muotoutui nuorten omien toiveiden pohjalta. Kevään 2009 aikana syntyneiden ideoiden pohjalta syntyi nuorten pitämä monikulttuurinen yhteisötaidekahvila Café MiniWorld. Syksyn 2009 ideoiden pohjalta järjestettiin Jyväskyläisten nuorten bileet niminen juhla. Café MiniWorld tarjosi nuorten yhteisötaidetta kaikille aisteille. Maailman kulttuureja pääsi maistelemaan,kuulemaan, haistelemaan, tunnustelemaan, näkemaan ja kokemaan yhteisötaiteen kautta. Kahvilassa oli esillä nuorten kevään aikana valmistuneet yhteisötaideteokset. Café MiniWolrd oli avoinna kaikille maanantaista tortaihin klo 14-18.00 kesäkuun ajan (17.6-30.6.2009) Monikulttuurikeskus Gloriassa. Projektin nuorten järjestämiä Jyväskyläläisten nuorten bileitä juhlittiin Suomen itsenäisyypäivän aattona 5.12.2009 Kulttuuriklubi Siperiassa. Tanssi, musiikki ja ruoka saattoivat kymmmenet kulttuurit yhteen juhlimaan ja tunnelma oli mahtava! Yhdeksän kuukauden onnistumisen hetket ja kokemukset otettiin haikeina mutta ylpeinä vastaan videotykin heijastamalta kankaalta. "Hyvä Jyväskylän nuoret, hyvä me!". Leirit Tytöt 6.-8.7.2009 Monikulttuurisen yhteisötaideleirin ohjelma luotiin tyttöjen kanssa yhdessä. Olimme kaksi päivää Monikulttuurikeskus Gloriassa tehden taidetoimintaa kaupunkiympäristössä. Valokuvasimme toisiamme ja pääsimme myös itse olemaan valokuvamalleja. Valokuvillemme teimme itsemme näköiset kehykset ja ne ripustettiin pyykkinarulle leiripaikan olohuoneeseen yhteiseksi taideteokseksi. Paljon odotettua hiphop tanssiakin pääsimme kokeilemaan Sepänkeskuksessa. Yhden yön vietimme luonnon keskellä Matkailukeskus Surkeenjärven erämökeissä. Laulumme ja soittomme hemmotteli metsäneläimien aisteja. Soutaminen Surkeenjärvellä oli useista upea kokemus. Lopuksi teimme ympäristötaidetta erämökkiin. Kipsistä ja rautalangasta muotoiltut voimaeläimemme jäivät erämökin ikkunaan tuomaan voimaa tuleville käyttäjille. Leirin upeaa tunnelmaa pääsi myös Radio Keski-Suomi todistamaan. Pojat 9.-11.7.2009 Monikulttuurisen yhteisötaideleirin ohjelma luotiin poikien kanssa yhdessä. Olimme kolme päivää päiväleirillä Monikulttuurikeskus Gloriassa ja Sepänkeskuksessa. Teimme animaation itsestämme kävelykadun tähtinä, lavastuksena toimi piirustuksemme Jyväskylän rakennuksista. Djembeä soitettiin ja hiphoppia-tanssittiin. Myös bändisoittimet(basso, rummut, kitara ja piano) tulivat tutuiksi leirin aikana yhdessä soittaen. Välillä oli hyvä myös pelata jalkapalloa ja pallopelejä Tuomiojärven rannalla ja sitten pulahtaa viileään järviveteen. Leirin lopuksi teimme yhteistyössä Nuorten Nettilehti Painovirheen kanssa dokumentin Payback Jam tapahtumasta. Mahtavat kolme päivää saimme viettää yhdessä. " I will never forget this days all my life" - Leiriläinen- Leiri 10.-13.10.2009 Leppälahden leirikeskuksessa 26 nuorta ja seitsemän ohjaaja loivat monikulttuurisen lämpimän yhteisön kylmään ja pimeään syksyyn. Syyslomaviikolla järjestetty leiri sai alkunsa Katso! - Koko maailma tässä ja nyt - projektin nuorten toiveista. Leiri starttasi aurinkoisissa afrikkalaisissa rytmeissä African sunset tapahtumassa, josta nuoret tekivät dokumentin yhteistyössä Nettilehti Painovirheen kanssa. Tapahtuman jälkeen vietettiin kolme päivää perinteistä suomalaista mökkielämää ja tehtiin yhteisötaidetta Leppälahden leirikeskuksessa. Leiriläisten tanssi ja soitto toivat syksyn kaamokseen lämpöä ja energiaa. Päivät päättyivät bileisiin, jossa taskulamput ja kynttilät toivat tanssilattialle dj:n tahdittamana tunnelmaa. Lasten- ja nuorten kulttuurikeskuksen Kulttuuriaitan järjestämä taitelija taloon antoi nuorille mahdollisuuden kokeilla myös breakdancea. Välillä paistettiin makkaraa, saunottiin, soudeltiin ja pelattiin jalkapalloa. Jokaisen leiriläinen oli omalta osaltaan vastuussa leirin onnistumisesta. Kukaan ei näin ollen säästynyt siivoamiselta tai ruuanlaitoltakaan, olimme kuin yhtä suuren suurta perhettä. Keski-Suomen alueuutiset pääsivät vielä viimeisenä päivänä ikuistamaan leirin yhteisöllistä tunnelmaa televisio- ja radiolähetyksessään. " Kiitos kun pääsemme mukaan. Meillä oli hauskaa haluan tulla mielelläni toistekin leirille, kiitos." -Leiriläinen-
|