fyysisen teatterin ryhmä 18-25v / syksy 2021

Siperian nuorisoteatterissa aloittaa uusi fyysisen teatterin ryhmä, joka on suunnattu 18-25 –vuotiaille nuorille. Ryhmässä treenataan liikunnallisia ja toiminnallisia teatteriharjoitteita, kuten fyysisiä näyttelijäntyön tekniikoita, roolihahmon rakentamista, commedia dell´artea, sirkusta ja tanssia. Tervetuloa mukaan kokeilemaan! Ensimmäinen kokoontuminen on perjantaina 29.10. kello 18-20. Ilmoittaudu viimeistään 20.10. nettilomakkeella.

Ryhmän pääohjaajana toimii teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM, FM ja ammatillinen opettaja Laura Häkkinen. Ryhmä voi tuottaa pienen esityksen halutessaan joulukuuksi – tätä varten voidaan ottaa lisätreeniaikoja myös ryhmän omatoimiseen harjoitteluun. Ryhmässä toimii myös muita vierailevia ohjaajia esimerkiksi sirkuksen ja tanssin puolelta.

Ryhmän vakituinen kokoontumisaika on perjantaisin klo 18-20, mutta esimerkiksi tanssi- ja sirkusharjoituksia voi olla sovitusti myös muina aikoina. Ryhmä soveltuu sekä uusille aloittaville, että pidemmälle ehtineille harrastajille. Ryhmän toiminta-aika on syyskausi. Osallistujilla on mahdollisuus myös omatoimisiin lisätreeniaikoihin, jos toiveissa on vaikkapa esityksen tai ohjelmanumeron tekeminen yhdessä. Ryhmässä ei ole osallistumismaksua.

Ryhmä harjoittelee Siperiassa, Veturitalleilla (Veturitallinkatu 6, tallit 1-2) ja Nuorten taidetyöpajan teatteritilassa (Matarankatu 6).

Tiedustelut: p. 045 264 8280 (myös WhatsApp-viestit) tai siperia ( at ) jkl.fi.