Santa Muerte osa 1 ensi-illassa 3. huhtikuuta

Nuorten aikuisten teatteriryhmä tutkii vahvaa tunneilmaisua myyttisen kuolemahahmon kautta

Siperian Nuorisoteatterin nuoret aikuiset tuottavat keväälle 2019 ohjaajansa Laura Häkkisen kanssa kaksiosaisen esitystekstin: Santa Muerte, eli vanha rouva kuolema. Santa Muerten hahmo nähdään espanjalaisessa uskomusperinteessä vähäosaisten, epäonnisten ja muun muassa yötyöläisten suojelijana. Santa Muerten ensimmäinen osa saa ensi-iltansa 3. huhtikuuta 2019 Bostarin tilassa, Jyväskylän Kauppakeskus Forumissa.

Nuorten aikuisten, eli 20-29-vuotiaiden, ryhmä lähti tutkimaan vahvaa tunneilmaisua ja traagisia kohtauksia eri henkilöihin liittyvien dramaattisten tarinoiden kautta. Esityksen maailmaksi valikoitui ”historiallinen Espanja”. Ryhmässä pohdittiin mielikuvia Espanjasta ja selvitettiin maahan liittyvää mytologiaa ja arkkityyppisiä hahmoja.

Voimakkaita roolihahmoja ja tunteita sisältävien tekstien ohella näyttämölle syntyy nuorten teksteistä nouseva vahvasti visuaalinen maailma, joka äityy välillä karnevalistiseksi, humoristista otetta unohtamatta. Nykyteatterillinen tyylilaji ottaa vaikutteita niin telenoveloista kuin esimerkiksi espanjalaisesta kirjallisuudesta sekä kuvataiteesta – ja kaikesta muustakin mitä mieleen juolahtaa.

Santa Muerten toinen osa valmistuu toukokuussa

Esitystekstin toinen osa tuo esityksen maailman nykypäivään alkaen 80-luvun Espanjan lomamuistoista. Santa Muerten hahmo esiintyy siinä ikonisen Madonnan hahmossa. Esityksen toisessa osassa tyylilaji vaihtuu postmodernin maailman asfalttiviidakon päämäärättömäksi harhailuksi. Toisen osan tutkimuskohteena onkin urbaani ahdistus ja valitsemisen vaikeus. Osiot kommunikoivat keskenään, mutta ne on myös mahdollista katsoa itsenäisinä teoksina. Santa Muerte -teoksen kakkososan ensi-ilta on 15. toukokuuta. 

Tiedustelut: ohjaaja Laura Häkkinen, p. 040 702 4592

Tapahtuma facebookissa: https://fi-fi.facebook.com/events/333346490633084/ 

Siperian nuorisoteatteri: Santa Muerte (osa 1)

Ohjaus: Laura Häkkinen
Käsikirjoittajat: Helena Gråsten, Mari Hintikka, Laura Häkkinen, Linda Isosomppi, Iska Knuuttila, Elina Liukko, Jenna-Riikka Mäkinen, Veera Nevala, Janita Oinonen, Annamari Sallinen, Hanna Tiilikainen, Erik Vaheri, Pauliina Ylipuranen

Esitysajat:
ke 3.4. klo 19.00 ENSI-ILTA
pe 5.4. klo 19.00
su 7.4. klo 13.00 ja klo 19.00

Liput: 8 / 5 euroa (työttömät, opiskelijat, varushenkilöt/sivarit, eläkeläiset, Kehy ry:n rinki)

Lipputiedustelut ja varaukset: p. 044 268 6311

Esityspaikka: Bostari, Kauppakeskus Forum, Jyväskylä (käynti Asemakadulta)